Mjau!

Mää olen hengissä tosiaa, vaikkei sitä mistää ol voinu huamat. Mua o piretty kauhian kiireisenä, niin ettei vaan mittää plokia keretä tekemää. Ensteks meil oli se hirviä muutto. Voi luaja sanon mää... Ei sellast kissa montaa kertaa kestä. Ei sil ettäks mul ois varsinaisest ollu mitää ongelmaa, mutko noi ihmiset. O keretty tappelee  vaasin paikast ja siivousvuaroist ja vaiks mist. Ja ain sillon ku mää yritän nukkuu. No ny o onneks tää helvatan muutto saatu päätöksee ja kaik tavarat ovat siel misä kuuluuki. Tääl oli sillo muuton aikaa nii kauhia härdelli, et tavaroitte purkamine kesti melkkee neljä kuukaut.

Mää olen kyl sopeutunu uutee kotii iha hyvi. Tääl o tilaaki enemmä ku enne ja nukkumispaikkoi vaiks muil jakaa. Muo hemmotellaa erest ja takkaa - mitä sitä enää vois halut? Ainoo tiätty o, et mittää kivoi naapurei tääl ei kauhiaste ole. Uloskaa ei kesäl kauhiast päässy, ku mee pelättii tota mummoje salakerhoo tual pihal. Kerran ne oli siält poies ja määki pääsi kokeilee keinuu!

Jottai piänii retkiiki meil kesäl oli. Mee esimerkiks käytii tual Haliste koskel. Oli kauhia pelottavaa ensteks. Mää en millää meinannu suastuu menemää laituril. Mut sithä mää sen keksin...! Siäl oli kaloi!

Ja kalois puheeolle! Mää sai iha omii lemmikei! Raumalt mul toivat tuliaisiks.

Mää en nii kauhiaa kiinnostust noihi osot. Aluks mää kyl yriti niit lasin läpi pyyrystää, mut sit mää tajusin, et kyl se poksi on kissapruuffattu. Siivotes mää kyl ole avuliaasti paikal... Ku sillo se kansi otetaa pois... Täski mää ole siivoomises mukan. Avuliaasti jällee, kute näkyy.

Ensteks meil tuli pari albiinoo helmimonnista. Pilli ja Pulla.

Sit niitten kans tuli kans toi Pertsa ry. Niit o kuus. Ne ova noit punassii, nimeltäns puna-aavetetroi.

Myähemmi, ku noi akvaario vesiarvot oli mukamas kunnos, ni meil tuli viel kolme muutaki asukast. Tuli A. W. Yrjänä eli Yrtsi. Se o tollane taistelukala. Myyjä sanos, et se o nii haalia, ettei se kellekkää kelpaa. No voitte sit vaa arvat et minkä takii JUST SE o meil...

Myäski meil tuli kaks katinkultamonnii. Katti ja Kulta. Äitipuali halus et mää saa ne, ku katinkullat tiätty sopii kauhia hyvi kissal ja mää kuulemma haluaisi iha varmast sellaset, jos mää saisi valit. No ne ova kyl iha hauskoi, ku kiiltävät tollee jännästi mahast, vaiks muute ovat iha mustanruskei.

Sisustukseks me saatii täs täl viikol toi auto. Se konepelti ain aukee ja siält tulee kuplii. Sen nimi on Thelma&Louise.

Kaikekaikkiaa toi akvaario o kyl iha hauska. Sellane rentouttava kattoo ja sillattis. Kauhiast tääl ollaa rakastunei noihi fisuihi. Ja kauhia ihanii ne ova, ku Pertsat osaa näytel kuallut ku niit yrittää saara haavii ja Yrtsi syä tapletei kärest. Ainoo vaa, et ku toi o aika piäni akvaario, ni siel on ain joku asia päi mettää. Ku vesiarvot saatii kohilles, ni ny o sit levää vaiks kui siivotaa...

Mää ole ny ajatellu, et jos mää vähä usseemmi taas saisi tätä kirjotettuu. Ny ku äiti irtisanos ittens ku ei enää jaksanu, ni silki pitäs ol aikaa auttaa muo. Tiätty sil on toi kandin teko, mut ei se kummiskaa mittää järkevää aikaseks saa, ni kai maar se voi mun kans kirjotel. Eikä sil tänä vuan mittää kirjotettavaa muutenkaa oo (siis tiäteellise kakkanjauhannan lisäks). Äiti vois vaiks ottaa tämä ny sellasen aivovuatoharjotuksen. Hyvii aikei äitil tiätty o ussei aikasemminki ollu, et ei näihi hyvii ajatuksii luattaa kannat. Mut yritetää kummiski!

P. S. Äitii väsyttää, eikä se jaks tarkastella kirjotusvirhei. Kärsitää ihmiset, kärsikää! Ja tietty kaikki Muikku-Wernerin opissa olleet kiälipoliisit saa ny kauhiaa tyyrytyst. Äiti o kyl sitä miält, et kirjotusvirhei o välil kiva tehrä. Antaa oikee ittellensä luvan tehrä niit, ku kerta kaikki ain olettaa, ettei fennistit sellassii tee. Kiält mee näytetää semmossil ihmisil äitin kans!

Mjau!

Siittä onki menny sit ikuisuus ku mää olen päässy kertomaa et mitä kuuluu. Äiti väittää et sil on TAAS ollu kiire. Just joo... Äiti o siis tääl juossu pää kolmantena jalkana suorittamas kursseja. Sit se o joutunu vähä ressaamaa tost tyätilanteest, mut ei siit sit sen enempää. Sit äitin novelli tuli sellassee antologiaa, ni siitäki sit hermoiltiin vaiks kui kauan. Se tarina kerto kissast, joka jätti äitins ja lähti Grönlantii. Se en ollu mää, ku mää en jättäs äitii. Nii ja mun isoisoäiti kuoli, ni kait seki o äitin sihteeri-innostukseen vaikuttanu.

No kuittenskii. Mää olen hengis! Ja voin ihan paksusti. Äiti siis sanoo, et oisin lihonnu, mut ei oo toristusaineistoo, ku en oo menny vaa'al. Eikä mul mittää ihmeellist. Oon välil päässy maal vähä kattelee, mut kyl mää kotti tykkään tulla. Nytki oltii maanantaina vähän siel maalla taas. Mää olin aropupu! Eli mää pomppisin ruohikos ku hullu.

Ja mää luulin, et karhu tulee.

Sit meil o kuulemma eres muutto. Äiti tänää jo vähä pakkas tavaroi, mää autoin. Menin nukkuu niihin laatikoihin. Siis vaihdoin aina laatikko niin, et nukkusin just siinä, mihin äiti laitto tavaroi. Tarkotuksen olis sit asuu äitin ja äitipuolen kaa. Must se kuulostaa kauhian kivalt. Kaks äitii, miättikää ny! Sehä o niinku kaks aamupalaa, tuplasti rapsutuksii, tuplasti kehui... Nii ja hei, parast o se, et mul on siel uures asunnos oma huone! Meinaan mää saan sen lasitetun parvekkeen. Ha!

Ja loppuun viäl kuva munst, ku mää vähä söin jokurttii niin et ol koko naama sitä täyn!

Mjau!

Mul ei tätä koneaikaa ny ol kauheesti ollu. Johtuu lähinnä siit, et toi mun sihteeri o ollu vähä kiireine. Sil o kaikennäköst sotkuu elämäs ny. Työassiat, kouluassiat, joululahjahässäkät, kaverit ja nii pois päi. Ja tietty sil menee kauhiast aikaa sen tyttöystävän kans. Mut ei muo varsinaisest oo haitannu...

Kosk mää olen rakastunu! Ai et kehe mää olen rakastunu? No siihe äitin tyttöystävää tiätysti. Äiti onki välil jo iha suorastaa kade. Mää en koe minkää näköst tarvet men ovel vastaa ku se äitin tyttöystävä tulee käymää, mut heti ku mää nään et se tulee, ni alan kehräämää ja polkemaa iha kauhiaste. Sit mää tykkään kans olla sen rapsutettavana ja vaa heittäyryn sen sylii leviäks (en mää sitä muitten vieraitten kans tee). Sit mul o tullu semmone piäni vesifetissi. Ain ko se äiteen tyttöystävä ottaa vettä, ni mun tarttee saaha juua siit samast mukist kans. Kyl sil o nii pal paremmat veret ku mul tai äitil! Ja meilhä o nää iha omat suunnitelmatki, joihi äitii ei oteta ollenkastans mukkaa. Mee mennää joku kerta viel Grönlantii pyytämää kaloi (no ny ollaa vähä annettu periks ja sovittu, et jos o iha pakko, ni äiti voidaa ottaa sit mukkaa valmistamaa ruokaa niist kaloist) ja joku päivä mee mennää kahestans semmossee uutee sushi-paikkaan, ku o tänne Turkuu avattu. Sitä orotelles!

Mul o vähä rankkaa kyl ollu kans tän mun rakastumiseni takia, ku en oikee välil tierä et mitä pitäs tehä. Meilhä o äitin kans ollu se juttu, et mää puren sen nenää. En keittenkää muitte. Mut nyt mää olen kans sen tyttöystävän nenää purru. Mul vaa voi aamusi tul kauhee valinnanvaikeus, et kenen nenää mun pitäs oikee purra! Mut ei hätää, mää olen tämän ratkassu hienosti: puren vuorotellen niitten nenii, ni kaik pysyy tyytyväisin. Toine iso dilemma mul oli, ku nee oli vähän kinastellu ja mököttivät toisillens. Mää sit ryntäsin tietty paikal lohruttamaa... Mut ketä?! Ens mää seisosin puoliks kummanki pääl ja mieti kauhiaste, et kumpaa mun ny pitäs lohruttaa, ku kummatki ne sitä näytti kaipaava. Lopult mää kuittenski valittin ton äitin ja menin sen sylii kehräämää. Mää tiesin, et ei äiti siin tilantees ehk ois kestäny sitä, et oisin hyljänny sen. Mut ei siin onneks kauaa menny ku ne sai asiasa sovittuu. Naiset, ei niit voi tajut! (Ai mut perhana, määki ole naine! No en mää itteänikää ain välil tajuu.)

Ei tääl kaiketi muuta ihmeellist ol tapahtunu. Kyl täs kaikennäköst on kerenny olemaa. Kerra mää joutusi äitin äitin synttäreilleki. Ja jumaliste, ekan päivän siel oli kaks koiraa. Toisena neljä! Miettikääs ny vähä sitä. Traumatisoivaa sanon minä. Mut kyl mää siit hianosti selvisin. Kyl siel oli semmossiiki vierait, ku arvosti mun kissamaist kauneuttani (mää vähä diivailin).

Ja koirist mul ois semmonenki tarina... Et ku mää ole ollu vähä kettumaine. Mää huomasi, et se äitin vanhempien koira o iha hulluna äitin iskän perää. Kukkaa ei siihe saa eres koskee, ku se koira meinaa seot, et mitä tapahtuu. No, tämä ku mää olin hiffannu, ni mää tein jottai iha ennekuulumatont: mää menin sen reiden pääl maate. Siin mää olin ja naureskelin, ku se koira meinas menettää järkens, ku ei se voinu tehä asial mittää, kerra se muo nii kauhiast!

Ny sit o alkanu äitin ja mun joululomaki. Kauhiast ei kuulemma mittää tapahru, ku ei äitil varsinaisest täl hetkel oo työpaikkaa. Johonki koulutuksee ja muuhu pittää sit ens viikol mennä, mut seki kestää vaa yhre päivän. Kattoo mitä täst tulee, mut mul o luvattu, et suurin osa ajast ollaa koton ja laiskotellaa. Ja luetaa. Äitil on toi kauhia pino noit kirjoi tuol. Kuulemma yhtä tenttii varte. Voi ol et mul o paljo näit ahistuksenpurkuhommii... Meinaa tos pinos o 500 sivuu teoriaa ja sit viel 18 kaunokirjallist teost. Viel äiti o iha positiivisi mieli siit, mut oottakaas sit viikko enne sitä tenttii, ni kyl se repii hiukset päästäns. Mut ei se mittää, mää oon tääl sillo!

Hiukka mää orotan huomistaki... Vaiks tierän, et jourun autoo. Mut ei se mittää, sil mää oon kuullu huhui, et mul ois AINASKII seittämän pakettii tulos! (Äitil oli toi joulusäkki lainas pikkujoului varten ja mää menin iha sekasi. Kyl mää tajusi, et sama säkki se oli, mist viime vuon tuli niit kaikkii ihanii paketei!)

Joului sinne kaikil ja palataa sit assiaa taas, ku mää pääsen esittelemää mun joululahjojani!

Mulla onki ollu ihan hirveen jänskä ja uuvuttava viikko! Kyl ny o piäntä kissaa koeteltu, mut kyl mul on kivaaki ollu.

Maanantain äitil oli tääl vieras. Mää kyl selvästi tykkään siitä, oon aikast rento sen seurassa. Mut sit se jäi tänne vielä yökski perhana! Emmää oo siihen tottunu, et tääl o joku yötä, ni oli kyllä vähä hassua... Kyl mää kuitenkin aamulla sit menin vuodesohvalle nukkumaa äitin ja sen vieraan kans.

Sit tiistain tänne tuli äitin opiskelukaverit. Niitten piti se kotiviini lappoa. Mää taas autoin kauhiasti olemal mukan kaikes innokkaast. Sit ne söi ja jutteli vaiks kuinka kauan, mut ei muo haitannu ku kaik kerran rapsutteli muo kauheesti.

Keskiviikkon äiti otti mut mukaa kaverin luokse ja siel vast kuulkaa jännää oliki! Iha uus kämppä sillä oli ja sekastaki vielä! Mää sain iha rauhas tutkia monta tuntia sitä paikkaa ja siel oli lymypaikkoja vaikka kuinka. Lisäks siel oli parveke, ni mää pääsin sit äitin sylistä kattelee mite autot ajaa siit alta ohi. Sit ku oltii lähös ni mää olin äitin sylis ku äiti ja se kaveri halas. Mää kyl kattosi et mitä helvattia, et emmää kettää halunnu halata ja nojasin mahollisimman kauas niist.

Torstai oli äitin synttärit ja se halus lähtee evakkoo. Äiti ei tykkää synttäreist, ni silt varalt et joku aasi ois oven taakke ilmestyny, ni me lährettii pois. Äiti pakkas reppuu dynon, hiekkaa, raksuja ja tupakkaa. Sitte se laitto kauheen vaatekerroksen päälle ja mut sinne paitojen alle. Mut sit kannettii sillee sinne meijän evakkopaikkaa. Kyl mää jossai vaihees matkaa halusin kävel iha iteki, mutku oli nii kylmä, ni suurimman osan ajast äiti piti muo pairan sisäl. Siel evakkopaikas mää olin oikee kiltisti ja käytin hiekkalaatikkoa ja kaikkee. Olin ihan rennosti, vaikken koskaa ollu siel käynykkää. Sit me jäätii sinne yöks. Vähä oli ahras se yhren hengen sänky kahel aikusel ja yhrel kissal, mut hyvi me siihe mahuttii. Muutenki mää tykkäsin aina välil mennä hengaamaa noitten ihmisten kans (vaiks mun pitiki kauheesti vahtii sitä, et mitä äänii sielt rappukäytäväst kuuluu). Ne kauhiast nojaili toisiinsa ain - joskus mää en kehrannu enää kattoo et mite siirappine toi äiti oli, ni mää lähin toisee huoneesee, mut välil mää menin sit kans sinne nojailee niihi (tietty mää kans ku muutki). Kotti mää en ois lähteny millää. Kyl mut sit otettii kuitenki kiinne ja taas mää jouruin sinne paitoje sisää. Täl kertaa mää kyl pysyin siel koko matkan! Kaupassaki käytii sii kotimatkal ja hienosti olin taas piilos, kunnes sit sii kassal mun piti väkistee saara pää ulos siält. Kyl nee ihmiset katto ja nauro.

Ny o ollu vähä hassuu, ku toi äiti o ollu nii tavattoma hassu. Emmää tierä, kai se o ihastunu. Välil se o iha outo ku vaa hymyjää ja o iha keskittymiskyvytö, mut välil sitä kyl ahistaaki. Äiti ku ei oikee tykkää päästää ihmissii lähel. Mut kyl mää luulen et se siit tytöst tykkää... Mää ainaskii olen heti alust asti torennu, et se o iha kiva tyyppi ja mää tykkään siit. En kai mää siit muute tykkäis, elle mää huomais, et äitil o kauhia hyvä ol sen kans. Mut kattoo ny mitä tästäki sit tulee, ku toi äiti o tommone pakokauhune ihmiste suhtee ain.

Sit mul o semmossiiki hyvii uutissii, et meil tuli matoi!

Mää tykkään matoist!

Kolmee värii niit sit o. Valkone, vihriä ja oranssi.

Mun vinkuva hiirileluki tykkää niist! Nää matot o kyl nii hiano juttu. Niitten pääl voi syörä, niit voi tappaa, ne tuntuu kivalt tassuje al, o kiva ku äiti keinuttaa muo semmoses...

...niitten välis voi myös lymyillä ja leikkiä...

...ja niitte pääl o niiiii hyvä nukkuu!

Mjau!

Me ollaa äitin kaa kiukuteltu täs jonku aikaa taas. Tai siis äitin mielest mää ole kiukutellu. Mun mielest taas äiti o ollu yks iso paskiaine. Jättäny mut iha yksi päivisi! Mää sit kostin sen et se lähti kouluu ja menin ain tonne kaapin pääl. Ja sit ko äiti yritti tul silittämää, ni mää menin kauimmaisee nurkkaa nii, ettei äiti yltäny silittämää. Sit viel oikee tuimasti tuijoti ku äiti lähti ovest. No ny mää ole antanu äitil anteeks ja annan sen silittää. Ni kaik o taas hyvi.

Tai kaik olis hyvi, ellei kaik ois nii huonost. Eile äiti lähti yhrest harjottelus keske kaike, ku sen vanhemmat soitti. Sit äiti tuli kauhial kiireel hakemaa mut ja ajo tuhatta ja sataa sinne maaseurul. Onneks äitil oli auto lainas. Mää en oikee ymmärtäny mist oli kyse ku äiti vaa kaahas ja parkus. Mut kyl mää sit tajusi ku sinne päästii. Äiti meni heti sinne Aaron häkil ja otti sen sielt sylii. Ei se enää eres ollu tajuissas raukka. Hengitti vaa vaikiasti. Äiti meni sohval sen kans istumaa ja koitti sitä lämmitellä ja pitää lähel, et se tiätäs, ettei se yksi ainaskas kuole... Ni mää sit kävin siin kans kattomas et mitä tapahtuu. Mikä sil sit oli tullu, ni sitä ei tiätenkäs tierä. Mut syränhä sil sit sii loppuvaihees petti.

Sit ko kaik oli ohi, ni äiti näytti mul ja sil rakil, et mite oli käyny. Kyl me kummatki tierettii et oli vakava tilanne kysees. Määki nuuskisi tarkkaa sitä mun kaverii ja sitko mentii ulos hautaamaa sitä, ni mää olin äitin jalkojen juures ja ihmettelin hirveest et mitä varte se Aaron sinne kuoppaa laittaa.

Äiti parkus ihan hirveesti, mut kyl se nyt jo o toipunu. Kyl mää tierän, et se rotta oli sil tärkiä, vaik oliki nii piäni, eikä eres asunu meijän kans. Äitihä raahas sen sillo aikoinaa Espoost asti kauhias pakkases tänne junal. Ja vaiks Aaro joutu sinne maaseurul asumaa, ni kyl niil oli äitin kans iha omalaine ystävyys (ei Aaro antanu kenenkää muu pussat poskel). Äiti o ny yrittäny ajatel, et kyl sil Aarol kuitenki parempi elämä tällai oli. Sai syörä vaiks kui pal kurpitsansiemenii ja äitin iskä jutteli sil joka päivä. Aaro sai muutenki seurata menoo ja meininkii, ku se asus olohuonee pöyräl. Ainaki se varmaa oli kivampi paikka asuu, ku se piäni lasine koppi, misä se oli elämäsä ensmäsen vuoden asunu siel eläinkaupas. Kyl mullekki aikamoine ikävä tulee. Ku ei mul sit ol enää yhtää eläikaverii, ku en mää oikee muitten kans tul toimee. Ja seuraaval kerral ku mennää sinne maaseurul, ni enää kukkaa sit tuu nuuskimaa mun nenää häkiraost.

Ja jossei ois ollu jo iha tarpeeks huano päivä... Ni mää olin äitin sylis ja yritin päästä pakoo sitä hirveet rakkii, joka ahristeli muo. Ikävä homma oli se, et mää olin fleksis ja sit ku mää hyppäsin äitin olan yli, ni jäi semmone mukava palohaava siit narust... Mut ei äiti välit. Ku emmää tahallani.

Nyt mää orottelen, et josko toi äiti muistais antaa mul ruokaa.

Laitetaa ny viel muisti virkistämiseks kuva munst ja Aarost. (Meil oli muute yhteist se, et meil kummallaki oli ääres komiat viikset!)

Toi ny oli tollane systeemi, varmuurevuaks, etten mää syö sitä. Mut en mää ois syöny. Ja kattokaa ny, ku seki tuol kattelee muo!

Sit tämmöne humoristine kuvamoka.

Ja sit tää iha vaa osotukseks siit, et kui hyvä kaveri mää ole. Tos oikial pualel näkyy vähä sitä aaron piänempää koppaa mis se usei oli sillon ko mää olin kyläs. Ni mää sit tos isommas kopas makasi vahtimas, ettei kukkaa tee mun kaveril pahaa.

Ja sit viäl ite Herrast kuva.

Mjau!

Mää oon taas joutunu äitin diktatuurin alle, enkä oo päässy kertomaan kuulumisista. Puolet oon jo unohtanu niist kaikist assioist, joist mun piti teil kertoo. Perskele.

Jossain vaihees täs taannoin mää otin äitin vahtimise iha elämäntehtäväkseni. Äitil o tapana olla ihan helvatin tyhmä välil, jos sil o oikee huono olo. Kerra se oli suihkus ja mää tiesin et sitä ahistaa. Sit mää tiesin kans sen, et sil o liia suuri houkutus kaikkii tyhmyyksii, ni mää sit vahtisin sitä oikee siin suihkun ovel. Mää tuijotin iha herkeemättä. En ees silmiä räpäyttäny. Sit äiti ei kehannu tehä mittää kerran mää vahtisin. Otti se mut syliiki ja vaiks äiti oli ihan märkä (ja määhän vihaan vettä ja suihkun puolelle meen hyvin varovaisesti) ni mää olin siin ihan kiltisti ja annoin sen halata muo. Lopun iltaa mää sit vahtisin sitä muutenki. En hetkekskää päästäny sitä valvovan katseen alta. Seurasin joka paikkaan ja jos unohduin hetkeks leikkimään ni aika pian mää sit juoksinki kattomaa sitä äitii taas. Mää olen suur vahtikoira!

Muute mää olen vaa relannu taas. Mitäs sitä kissa muuta tekis. Iltasellakin oon useemmi jääny sänkyy nukkumaa äitin kaa. Mut jos se vaihtaa asentoo koko ajan, ni sit mul menee hermot ja mää lähren taas menemää.

Eile mul oli aika jänskä päivä! Ekaks äiti laahas mut sen vanhempien luokse. Sinne mis o se koira... No ei me senkaa oikee mitää tapeltu... Mut ei kyl ny kavereitakaa oltu. Varsinkaa ko se koko ajan pomppi äitin kimpus, ni must meinas tulla iha vähä mustasukkane. Iha vähä siis vaa! Näin mää siel kuitenki mun kaverin, Aaro-gerbiilin, ni ei se ny ihan hukkareissu ollu. Tosin sen autol matkustamise ois voinu jättää välii...

Sen jälkenstäs ku sielt äitin vanhempie luot lähettii, ni tuli vähä kiire, ni sit määki pääsin äitin soittotunneil! Äiti salakuljetti mut sinne pairan sisäl, mut ei siel ollu kettää muita ku se äitin opettaja (joka rakastaa kissoi), ni mää sain iha vapaasti kuljeskel siel. Sit ko me mentii sinne pienee huoneesee, ni mää tutkisi sen läpi ja menin ikkunalaudalle nukkumaa. En mää jaksanu nii kauheesti sit enää touhuta. Välil mun täytys vähä avata silmii ja vahtii, ettei se äiti vaa lähe mihinkää. Iha kivaa sielki oli, ku sai uusii paikkoi tutkii. Siel oli sellane piano ja sen pääl oli kiva pomppii. Äiti yritti muo sielt nostaa alas vaiks kui mont kertaa, mut mää menin aina vaa uudestaa sen pääl. Ja tietty se oli kivaa, et siel oli uus ihmine joka palvo muo. Täytyy tunnustaa, et mää tykkään käyttää hyväseni söpöö ulkomuotoani.

Sit me ollaan kans leikitty äitin kans tosi kehittävii leikkei. Yks o se, et äiti kerää kaikki pallot ja hiiret ja muut syliin, sit se yks kerrallans heittää niit tonne parvisänkyy... Ja arvatkaas mitä? Mää juoksen nii kovaa ku pääsen perää ja sit jään sinne ottaa niit kiinni. Mää myös tapan ne aina ku saan ne kiinni. Oon hyvä pallokissa. Toine leikki on pulubingo. Äiti on paha... Ja polttaa aika usein nykyää ikkunasta. No aamusi ku o hyvä pulubingohetki, ni mää kiipeen äitin selkää samal ku se polttaa sitä tupakkaansa ja sit me naksutellaa niille puluille. Perhanan pulut, tulisiva ny vähä lähemmäs!

Mjau!

Ensmätteeks mää haluisin lisätä edellise kirjotukse lempinimilistaa Kökötin! En ymmär mite se pääs unohtumaa kokonans, mut juu, mää olen Kökötti. Sillo ku mää kökötän sillee ku kaik kissat tekee, ni äiti sanoo muo Kököttimeks ja tulee pussailee. Kannattaa siis istuskella sillai!

Sit mee haluttas äiteen kans vähä naureskella tota äitin iskää... Ku se oli tos pikasesti pihal käymäs ja määki olin ulko. Sit äiti piti muo sylis, et me voiraa sen äijän kans sit tervehtii. No se oli kattonu jottai telkkariohjelmaa, mis oli sanottu, et kissal pitää iskee silmää. Mut korkeintaa kaks kertaa! Sit jos se kissa vinkkaa sul kerra, ni se hyväksyy sut. Jopa ehkä tykkää susta. Ongelma täs oli se, et ko se äitin iskä yritti mul koko aja räpytellä, ni mää en suostunu kattomaa eres päi. Puol tuntii se yritti, kunnes mäki sit aattelin et pakko se nyt o päästää tuskistans. Sit mää räpäytin sil kerra ja voi et se oli ilone! Iso miäs, mut meinas tikahtuu onnest ko mää vähä iske silmää...

Täytyy mun kans kertoo siit et mul o paras äiti ikinä! Iltasi tuolt ikkunast livahtaa tänne kaike maailma pörriäisii. Mää sit tietyst kovana kujakattina yritän niit aina metästää. Onkelma siin vaa o se, et ne o ain nii korkeel, etten mää yllä niihi! Perskele! Kyl mää kovast olen yrittäny hyppii pisin seinii, mut turhaa. No eile tuol kato rajas pörräs taas joku kovasti hyttyst muistuttava ötikkä.  Mää yritin sitä iha hirveest jahrata täält alhaalt ja meinasi iha menettää järkeni, ku en päässy siihe käsiks... Mut sit! Äiti nous sohval seisoon, otti mut sylii ja nosti mut sinne kato rajaa, et mää pääsin läimimää sitä ötikkää! Ai et mää olin onnelline ku pääsi siihe käsiks. Olin vähä liianki innostunu kai, ku äitil oli vaikeuksii pittää munst kiinne. Ny aamul me huomattii äitin kans, et kyl mää sen eilen sain kiinne! Tuol se makkaa kuollenans lattial. Moon niin hyvä!

Mut nyt mun tarttee lopettaa, et pääsen vaanimaa tota äitin valkosipulidippii. En mää ol sen vihanneksist kiinnostunu, mut mitä maustetumpi dippi ni sitä innokkaampi mää olen koemaistamaa! Äiti ei tykkää et mää käyn niit maistelemas. Se o kuulemma ällöttävää, et ens mää olen syöny jottai lihaa ja tuun sit sen ruokii sotkeentumaa. Oma vika, mitäs otti lihasyöjä kattons alle asumaa! No annetaa äitil ny kuitenki pisteet siit, et se pääs ahdistuksies yli eile ja osti mul heppaa. Äitin mielest se o häiritsevän ällöttävä ajatus, et joku heppa o ny lihoina meijän pakkases. Toisaalta äiti tietää, et se heppa o paremma elämä eläny ku joku lehemä tai kanalintu. Mää en nii noist äitin mielipiteist ja periaatteist välitä, mää vaa tykkää lihast. Heppaki oli hyvää eile!

Mjau!

Täst o äitee kans monest keskusteltu, et pitäs kirjottaa, mut sit ei koskaa olla saatu aikaseks. Nyt me yritetää.

Tääl o ollu aikast sekavaa tää homma. Äiti o reilut kaks viikko jo ollu hermolomal. Mul tää ei oo ollu mittää hermolomaa, päivastoi. Ensinnäki toi äiti o iha hermostunu ja outo, ja se taas hermostuttaa muo. Lisäks sen unirytmi o iha olemato. Joko se ei nuku ollenskaa tai sit se nukkuu iha hirvee pitkää ja iha hirvee outoo aikaa. Mäa en tykkää. Must nukkumaa mennää sillo ku MÄ haluun. Ekaks mää kiukuttelin illat ja yöt, mut nyt mää oon luovuttanu ja mää nukun sit ilman äitii, jossei se suvaitse nukkua samaa aikaa.

Täst äitin unirytmin sekasuurest o kyl ollu se hyvä puali, että mun logiikal jos se nukkuu päiväunetki, ni se oikeuttaa toisee aamupalaa. Joskus tää menee läpi. Sillo ku äiti heräs, anto aamupalat ja meni takasi pariks tuntii sänkyy leipäilemää ja mää sit yritin sen jälkens uutta aamupalaa ruinata, ni se kyl totes ettei tuu onnistumaa. En tajua, kyl sitä jo kahres tunnis tulee uudestaa nälkä!

Muute oon kyl ollu AIKA mallikas kissa ja ollu äitin seurana ku sitä hermostuttaa. Ja antanu sen pussat muo iha ylenmääri (no oikeest kyl salaa tykkäänki niist pusuist...).

Kummatki meist oottelee tota koulun alkuu, ni alkais taas arkirutiinit ja aikataulut. Äiti kaipaa luentoi ja mää kaipaa aikataului, jotta tiijän mihi aikaa toi äitee tulee kottii.

Ny ku o nätit ilmat ollu ni o uloski päässy. MUN reviiril tuonne pihal. Mää sinne iha ite aina suuntaan, häntä maata viistäe ja korvat luimus. Sit ko mää pääse siihe pusiko kohal, mis alvaltti loppuu... Mun häntä ponnahtaa pystyy, samoi korvat ja sit mää alan kävelee nii reteest että! Äiti nauraa mul ain. Näytän kuulemma silt, et luulen omistavani koko pihan. No, voi olla... Mut armollisest annan naapurin tädin haravoida sitä pihaa. Yhtää en persettäni liikuttanu, ku se haravois mun ympärilt!

Glottaaliklusiili-hetkiä mul o vähä ollu kans. Mut se ny johtuu vaa siittä, että hermoilen ton äitin takii. Äiti tosiaa sanoo ain sillo, et "no nyt se menee taas iha glottaaliklusiilina". Se johtuu siit, että mun häntä o sillo ain sellases jämäkäs glottaaliklusiilimaises asennos (muistuttaa myös kysymysmerkkiä). Sit mää kuljen sellasta gangsta-asennetta huokue ja katon kaikkea ilmeellä, joka vois tappaa...

Mut sit taas, mää oon paljo makoillu kehräämäs äiteen päällä. Ja iltasi mää oon ottanu tavaks polkee äitiä. Sit ko äiti o saanu tyynyt sopivaa kasaa ja ittensä siihe, ni sit mää meen sen pääl ja poljen siin iha hulluna vähä aikaa. Normaalisti mää oon polkenu vaa sellasia juttuja ku tuntuu tassuje al jännält ja kivalt. Siks äiti ain iltasin kattooki muo vähä kieroo ja monesti muistuttaa, että tietää kyl lihonneensa ( = tietää olevans mukavan pehmee) ilma et mää muistutan siittä koko aja.

Maaseurullekkaa mää en oo pitkää aikaa joutunu. Tai no, kyl mää sinänsä tykkään siel olla, ku mul tarjotaa ain katkarapui ja kuhafileit. Yleens kyl nii paljo, et äiti kieltäytyy illal ruuan antamisest. Sit ulkon saa pomppii puihi ja kytätä lintui. Ja äiti o lähel jos alkaa pelottaan, ni ei tarttee ku vähä kattoo sitä sil silmäl, ni se ottaa sylii ja sit sielt o turvallisempaa katella. Mut sit siel o se koira! Kyl me nyt jo tullaa toimee... Mutku. Viimekskin se ärsytti muo koko aja ja mää sitä. Ni alko vähä mennä hermot. Mut mikkää ei ollu nii kauheeta ku se, ku se viimeks tuli tänne pihal, MUN reviiril! En ees ekaks tajunnu mitä tapahtuu, mut sit mää hihvasin, et se haistelee mun peppuu! Siis jumalauta, eihä sellane käy laatuunsa sit ollenkaa. Mää käännyin ympäri, läväytin vähä (no ilman kynsii kummiskii) ja sähisin nii et varmasti meni viesti peril.

Ny mää voisin tän hyvi sekava kertomuksien vyyhrin lopettaa listalla mun lempinimiä (joista varmasti osa unohtu):

• Höpö
• Angstilapsi
• Kulta pieni
• Mölli
• Musta surma (maaseurul se yks äijä sanoo muo tollaseks)
• Naukkeli
• Kurnuttaja
• Sammakko
• Hölmö
• Nöpö
• Mölkky
• Karvanenä
• Sulosilmä
• Pantteri (myös Mustaviiksipantteri)
• Takiainen

Mää oletna myös olevani: "onks sun nyt pakko", "voi vittu sun kanssas" ja  "nyt vittu pois sieltä".

Ny me ollaa oltu äitin kaa ihan hiljaksiin täälä, ku äitil o muka ollu nii kauheesti kaikkee muuta tekemistä. Mun mielestä se ei kyl oo muuta tehny ku nukkunu ja käyny töis. Joka tapaukses mää en oo saanu kertoo mitä mul kuuluu. Mitä mul sit kuuluu? No ei kyl yhtikäs mittää.

Kuuma o, helvetin kuuma. Kaks päivää sit määki luovutin ja menin suihkun lattialle maate. Ei tällasta hellettä kestä enää kissakaa!

Just ja just jaksaa nostaa päät eres.

Mut kiukutel mää jaksan ain! Täs on mun angsti-ilme:

Ykski päivä muo otti kaik päähä. Heti ku sängyst noustii, ni mää mourusin ja juoksin ympäri kämppää. Ja mourusin viel vähän kovempaa, niin et naapuritki varmast kuuli. Sit ko posti tuli ja tippu MUN hiekkalaatikkoon, ni suutuin siitäki ja menin pissimään niitten mainosten päälle ja hyvin raivokkaasti raapisin ja heittelin niitä.

Mää osaan kato ol kova katti ain välil!

Joo, mut pääasiallisest on vaa nii kuuma, etten mää jaksa mittää. En kiukutel, en leikkii, en hakee rapsutuksii äitilt. Mää vaan makkaan.

Varsinki ny mää vaan makkaan, ku mun kesämökki palautettiin oikeel omistajal (se jätti sen tänne sillon mun synttäreillä ja äitil oli vähän vaikeuksii muistaa palauttaa sitä, mut onneks mää keksisin sil käyttöö).

Sit must lähtee ihan hirveesti karvaa täl hetkel. Äiti o sitä kironnu, kosk se o kuulemma ärsyttävää ku joka puolel on mun karvoi ja toiseksee siks, et ku mä oon kova pesemään itteeni, ni sit mää tukehdun vähän välii niihin karvoihini. Mä en varsinaisesti nää asiassa mitää ongelmaa. Oli kuitenki iha kiva, ku äiti tänää vei mut ulos ja repi multa niitä karvoja pois (harja oli iha hyödytön siin hommas). Mää vaan onnellisesti kiehnäsin ja kierisin siinä ja karvat pölly! Äiti o miettiny et johtuiskoha tää mun kauhia karvanlähtöaika täst kuumuudest. Se viel vahvisti äitin epäilystä, et ku olin nii onnellisen olonen ku niit irtokarvoi nypittii pois.

Oikiastaa ainoo jännä asia, mitä täs on tapahtunu, oli se ku tänne tuotii se juttu...

Tarinaha alkaa siitä, et äitillä o täs parikolme kesää ollu käytössä auto. Äiti sitä autoa on rakastanu ihan hirveesti, se o kuulemma paras maailmas ja ku se paikka tuli et siit piti erot, ni äiti parkus...

Johtotäht kaikil maanteil, niinko sanotaa! No kuitenki, äiti tykkäs tost autos, mää en. Mut mä ny en tykkää mistää autost. Tarinaha kuitenki menee niin, et mutki o ton kyyris kotti tuotu ja mää kehrää yhtä kovaa ku toi auto (kerra äiti sillon käski).

No sit tuli tosiaa se päivä, et siit autost piti erot, ku se oli jo vanha ja kulunu. 590 000 kilometrii sil oli ajettu ja nysse oli iha hajoomaisillans, ni se lähti sit romuttamol. Äitin piti tottakai saara muistoi siit autost, ni yks päivä kotti tuotii...

Kyllä, se apumiehen puoleine penkki (tosha mää sillon kottii tulles oli istunu). Eka mää katoin et mitä vattua...! Sit mää menin vähän haistelemaa ja... En kyl tykänny yhtää, sehä hais ihan autolle! Aattelin ettei sil äitil ny iha kaik ruuvit taira kohillans olla, ku ruppee autolt haisevii asioi tuomaa sisätiloihi, mitkä o tähä mennes ollu autovaarast vapaat ympäristöö! Mää en menny lähellekkää sitä systeemiä pitkää aikaa. Seuraavan päivän mä sit annoin periks ja menin sinne tollee makoileen. Ja kyl mää siit sit vähä aloin tykkäämäänki, niinko seuraavan kuvan ilme kertoo:

Mää nautin!

Mut joo, ei muute mittää raportoitavaa. Mää tairan men takas makoileen!

...synttärionnitteluista ja sit tuosta läpyskästä ku mää sain!

Tähä piti nyt laittaa viis asiaa jotka tekee mut onnelliseks.

1. Ku äiti herää. Sillo mää meinaan seota. Mää kehrään, mää poljen, mää puren, mää hieron itteeni äitiin, mää pyörin, kierin, hypin päälle, juoksen sänkyä ympäri...

2. Mää tulen ihan kauhian iloseks sit sen heräämisen jälkeen siitä, et ku äiti antaa ruokaa. Mun lemppareita on raksut, siansyrän ja kaik ällöttävä. Ja jos siansyrän on pilaantunu ja haisee ihan hirveelle, ni siitä mää erityisesti tuun onnelliseks. Paitsi et se onni ei yleens kauaa kestä, ku äiti heittää sellaset pois, eikä anna syyä.

3. Sit mää tykkään siitäki ku katotaa äitin kaa ikkunasta. Mul ei oo lupaa mennä ronkkimaan ikkunaa yksinäni auki, mut sitko äiti menee siihen ikkunalle ja kysyy tuunko kattelemaan, niin sillon määki saan men kattomaan ulos! Sit mää nojaan äitiin ku se pitää musta kiinni ja joskus oon niin onnellinen, et purasen äitii hellästi poskesta.

4. Mää tuun kans onnelliseks siit et mennää nukkumaa. Muo alkaa ahistaa jos nukkumaanmenoaika menee ohi, ni on varsin nautinnollista ku äiti vihdoinki tajuaa et pitäis mennä sänkyyn ja sammuttaa valot.

5. Joskus mää tuun kyl onnelliseks ihan vaa siitäki, et muo kattoo päin... Mut lähinnä sillon oon onnellinen, ku muo pitää sylissä tiukasti, rapsuttelee joka puolelta ja antaa pusuja poskille ja päälaelle.

Mut en mää  tiiä. Suurimman osan ajasta mää oon vaa onnellinen. Kehrään ja kiehnään. Ja kehrään ja touhuun omiani. *Purrrrrr*